Antti Kokko (vas.), Akseli Antniemi ja Sami Kulmala eli Kumman tiimi kokkaa ja kippistyttää sellaista, mitä itsekin tykkää syödä sekä juoda. Myös sisustus laulaa samaa värikästä ja makurunsasta sävelmää. – Täällä saa toteuttaa villeimmätkin ideansa ja idiotisminsa, Kulmala toteaa täpinöissään.

Kyttälän kulinaarikatu on saanut erisKummallisen uutuuden, jollaista ei ole näillä main eikä mannuin nähty. Sitä varten on pitänyt lanseerata vallan oma termikin, junk bar. Kumma junk bar & lounge on räväkkä palapeli mm. Berliiniä, Pudapestia, Lissabonia ja Tallinnaa Tampereella. Se kutkuttaa makuhermojen ohella myös mielikuvitusta. Kumman kaa ei tosiaankaan tarvitse tylsistyä.

– Kumma on junk bar. Tälle ei ole aikaisemmin ollut edes nimeä, eikä tämä lokeroidu mihinkään jo toiminnassa olevaan konseptiin. Ja tästä löytää aina jotain uutta, kuvailee ravintoloitsija Antti Kokko Aleksanterinkadun räiskyvää rakastaan.

Kummassa kierrätyshenki ja hörähdyttävän hauskat ideat kukkivat kaikkialla. Katossa kurvailevat formulat, potkukelkat, suksi- ja räpyläveikot sekä kiekkoilijat. Pöytäryhmissä ahterinsa alle voi valita vaikkapa riipputuolin, Askon Amigon tai 80-luvun taittuvan retkituolin.

– Olen kerännyt huonekalut kolmen kuukauden aikana henkilöautollani ympäri Suomea Tori.fi:stä, Huuto.netistä ja konkurssihuutokaupoista, Kokko esittelee löytöjään.

Oma ravintolaunelma rakentui Doriksen yläkertaan

Menestyksekkäästi alakerran kulttiyökerho Dorista luotsaava Kokko sai tilaisuuden toteuttaa oman ravintolaunelmansa, kun katutason intialaisravintola poistui yllättäen pelikentältä. Tilaa tuli jollekin kummalliselle, uudelle ja erilaiselle. Ja vieläpä kulkuyhteydellä Doriksen puolelle.

– Se oli käsittämätön onnenkauppa. Järjetöntä tsägää!

Vaikka kyseessä on kaksi täysin eri ravintolaa, on väylä esim. juomien suhteen vapaa niiden välillä ja synergia tulee toimimaan myös DJ-nimien suhteen. Jatkossa Kokko hallinnoi kahta ravintolaa toimien edelleen Doriksen ravintolapäällikkönä ja Kumman ravintoloitsijana ja monitoimimiehenä.

DJ-koppi vaihtuvine taitureineen rytmittää Kumman viikonloppuiltoja.

Kummallinen konsepti on muhinut Kokon mielessä jo pitkään ennen sopivan tilan tarjolle tuloa. Vuosien varrella hän on napsinut matkoiltaan parhaat makupalat Keski-Euroopan urbaaneista olohuoneista ja koonnut niistä nyt piristävän kombon niin räväkän sisustuksen kuin makukarnevaalienkin osalta. Keittiömestari Akseli Antniemi on toteuttanut niin perinteikkäämmät kuin villitkin makuvisiot.

Napostelupalaksi tuopposen tai viinilasillisen kylkeen Kummasta löytyy pientä purtavaa alkuhyvistä vegaani-, liha-, kala- ja juustopleitteihin. Paikalle voi kuitenkin suunnata ruokailemaan pitemmänkin kaavan kautta vaikkapa hartaudella viilatun paprikatahnan Kummajaisesta Gulassikeitosta aina hiiligrillissä pyörähtäneeseen häränrintaan ja raakasuklaakakkuun saakka. Erilaiset pöytäryhmät mahdollistavat ruokailun ryhtevämmin viinicooleritelineen säestyksellä tai lupsakasti säkkituoleissa löhöillen.

Etanat absinttikeijun koskettamalla maustevoihässäkällä, paahdetulla salamilla, aurajuustolla ja marinoiduilla tomaateilla.

Ruokapuoli ei kukkaroa tai erityisruokavalioisen rajoitteita rasita, sillä erilaiset ruokavaliot eivät ole keittiölle kummastuksen tai manailun aihe. Annosvalikoimasta löytyy purtavaa sekä vegaanille että sekaanille ja miksei myös taaperosta vaariin, kuten tämän kaltaisissa paikoissa maailmallakin.

– Olemme miettineet keittiö- ja baarituotteet niin, että ne palvelevat asiakkaita iästä riippumatta. Meillä on esimerkiksi äärimmäisen laadukas viinilista ja gin tonic -menu, Kokko kuvailee.

– Annoksissa käytämme laadukkaita tuotteita, joita voimme ylpeydellä tarjota, kuten esimerkiksi raaseporilaista lumikinkkua. Samalla haluamme kuitenkin pitää hinnat sellaisina, että sillä rahalla voisimme itsekin käydä syömässä, Antniemi toteaa.

Edukkaan ruokailun Kumma hamuaakin asiakkaita viihtymään rennosti ja syömään mutkattomasti pitkin viikkoa. Koska keittiö on auki klo 23.30 asti, voi annoksia tilata myös myöhäisnälän yllättäessä. Esimerkiksi kebabia. Kumman suosittu seitan-pitakebab ei kuitenkaan ole se rasvainen kännimättö, joka yleensä ahmitaan aamuviideltä soosit rinnuksilla. Kebarbapapassa kaikki onkin tuoretta ja raikasta, mutta silti maku hurmaa epäilemättä herkästi jopa vannoutuneen lihakebsun himoajan. Annos antaa taatusti virmakkaa puhtia myös jatkoille alakerran puolella toteuttaen tuoreesti ikiaikaista teemaa ”kebabille ja discoon”.

Kebarbapapa eli chili-basilika-cashewtahnalla voideltu pitakebab Vegemin seitan-kebabista, marinoidusta punakaalista, tomaatti-chilikastikkeesta, minttu-soijajogurtista ja vegaanisesta chilimajoneesista. Kyljessä bataattiranskalaiset.

Ainakin aluksi Kumma on avoinna vain ilta-aikaan, mutta lounas väijyy aivan kulman takana, kunhan alkurytinästä selvitään. Muutakin ruokaisaa uutuutta on uumoiltavissa. Kumman sisustus on myös alati elävä, sillä asiakkailla on pian mahdollisuus tuoda tarjolle mielestään seinille sopivaa sälää ja erikoisemmettä.

– Se voi olla vaikka pleikkarin ohjain tai vanhat tennarit. Otamme asiakkaasta polaroid-kuvan, johon hän voi kirjoittaa terveisensä ja nimmarinsa. Sitten esine ja kuva porataan seinään kiinni, salin mestarismies Sami Kulmala kuvailee.

Kumma junk bar & lounge, Aleksanterinkatu 20

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy