Lue uusimmat uutiset Kivestä

[LAUANTAISIN] Kulttuuriravintola Kiven uutuusbrunssi viikonloppuna

Vuoropäällikkö Heidi Perello valtakunnassaan.

Kulttuuriravintola Kivi on houkuttavan boheemi seurusteluravintola aivan Tampereen Teatterin kyljessä. Ravintola on avoinna ihan kaikille, eli muillekin kuin teatteriyleisölle. Se tarjoaa jalojen juomien lisäksi myös ruokaa niin pieneen kuin suurempaankin nälkään.

Ohjelmistoon on viime vuosina kuulunut mm. pienimuotoisia teatteriesityksiä, runokaraokea ja blues-iltoja. Esitysillat ajoittuvat viikolle ja viikonloppu on kokonaan pyhitetty normaalille ravintolatoiminnalle. Tunnelma vaihtelee rauhallisesta hyvinkin kultturelliksi ja eloisaksi. Oman värinsä ravintolaan tuo talon henkilökunta. Kesällä Kiven aurinkoinen terassi palvelee hienolla paikalla teatterin edustalla.

Kiven ruokavalikoimat huomioivat niin kasvis- kuin lihansyöjätkin. Tällä hetkellä ruokalistalla  on burgereita, hodareita, salaatteja ja myös lihainen Kiven Meat Platter -annos, josta löytyy mm. mausteisia ribsejä, makkaroita ja BBQ-possua. Tapaslautanen on juuri sopivainen punaviinilasillisen kaverina nautiskeltavaksi vaikkapa teatteriesityksen yhteydessä, sillä annoksen koko on passeli myös ystävän kanssa jaettavaksi.

Vuoropäällikkö Heidi Perello osaa suositella asiakkaalle tämän makumieltymyksien mukaisia suunmyötäisiä juomia niin seurustellen siemailtavaksi kuin ruoan kumppaniksikin.

Lue myös

Kivi kattaa ohjelmaa lavalle ja ruokaa pöytiin – jazz ja blues soivat keväällä 2023

<!–

Club Sandwich on Kiven kaikkein suosituin annos. Se ollut erilaisina variaatioina listalla jo siitä asti, kun ruoka Kiveen saapui. Tällä hetkellä siinä on noin 10 tuntia haudutettua ylikypsää häränrintaa halkaistun maalaisleivän välissä.

Hodari on kääritty näppärimpään ja sievimpään näkemääni kuuman koiran kätköpaikkaan. Konditoria Marin mukavan rouhean sämpylän välissä lepääviä emmeitä on helppo haukata. Ja moni haukkaakin, sillä hodari on yksi suosituimmista annoksista. Myös kuumat keitot ovat mukavaista lämmikettä talven viimoissa. Kermaisen suppilovahverokeiton kyljessä on täytettyä saaristolaisleipää. Kevyempiäkin annoksia listalta löytyy: salaatit tekevät kauppaansa hyvin. Niitä tilataan erityisen runsaasti kesäkaudella terassille, jolla voi ruokailla koko listan mitalta.

salaattiJuomapuolelta löytyy mm. Nokian Panimon oluita. Viinivalikoima yllätti mielenkiintoisuudellaan, sillä kyselemällä tiskin takaa putkahtelee mm. Viinitien maahantuomia käsityöläis- ja pientuottajaviinejä, joiden joukosta löytyy varmasti monille aivan uusia tuttavuuksia. Vuoropäällikkö Heidi Perello osaa suositella asiakkaalle tämän makumieltymyksien mukaisia suunmyötäisiä juomia niin seurustellen siemailtavaksi kuin ruoan kumppaniksikin.

Tapaslautanen onkin juuri sopivainen punaviinilasillisen kaverina nautiskeltavaksi vaikkapa teatteriesityksen yhteydessä, sillä annoksen koko on passeli myös ystävän kanssa jaettavaksi. Juustot tulevat Mouhijärveltä juustotaituri Peter Dörigin Herkkujuustolasta. Suomalaisia ja erityisesti lähiraaka-aineita suositaan muutenkin, mutta ruoka kulkee silti ennen kaikkea maku edellä. Niitä makuja voi muuten tilata aina valomerkkiin asti ja nautiskella myös Kiven suosittujen keikkojen, musiikki- ynnä muiden esitysten aikana.

–>

Ravintolan voi varata myös yksityistilaisuuksien tunnelmalliseksi näyttämöksi.

Teksti ja kuvat: Kohokohdat.fi

Suppilovahverokeiton kaverina on täytettyä saaristolaisleipää.
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY