Vuoropäällikkö Heidi Perello valtakunnassaan.

Klikkaa kuvat suuremmiksi

Kulttuuriravintola Kivi on houkuttavan boheemi seurusteluravintola aivan Tampereen Teatterin kyljessä. Se tarjoaa jalojen juomien lisäksi myös ruokaa niin pieneen kuin suurempaankin nälkään. Vaikkapa ennen tai jälkeen teatterinäytöksen, aina valomerkkiin asti.

Kiven keittiötä hallitsee Antti Tuomi, joka hoitaa ja luo samalla myös Tampereen Teatterin puolen ruokatarjonnan. Antti on työskennellyt Kiven keittiömestarina siitä alkaen, kun puolisentoista vuotta sitten ravintola alkoi ruokaa tarjota.

– Yhtään täyteannosta ei listalla ole. Kaikki on tarkkaan harkittu. Annokset vaihtelevat kausien mukaan. Talvisin on mm. enemmän keittoja ja kesäkaudella taas salaatteja, Antti kuvailee.

Club Sandwich on Kiven kaikkein suosituin annos. Se ollut erilaisina variaatioina listalla jo siitä asti, kun ruoka Kiveen saapui. Tällä hetkellä siinä on noin 10 tuntia haudutettua ylikypsää häränrintaa halkaistun maalaisleivän välissä.

Hodari on kääritty näppärimpään ja sievimpään näkemääni kuuman koiran kätköpaikkaan. Konditoria Marin mukavan rouhean sämpylän välissä lepääviä emmeitä on helppo haukata. Ja moni haukkaakin, sillä hodari on yksi suosituimmista annoksista. Myös kuumat keitot ovat mukavaista lämmikettä talven viimoissa. Kermaisen suppilovahverokeiton kyljessä on täytettyä saaristolaisleipää. Kevyempiäkin annoksia listalta löytyy: salaatit tekevät kauppaansa hyvin. Niitä tilataan erityisen runsaasti kesäkaudella terassille, jolla voi ruokailla koko listan mitalta.

salaattiJuomapuolelta löytyy mm. Nokian Panimon oluita. Viinivalikoima yllätti mielenkiintoisuudellaan, sillä kyselemällä tiskin takaa putkahtelee mm. Viinitien maahantuomia käsityöläis- ja pientuottajaviinejä, joiden joukosta löytyy varmasti monille aivan uusia tuttavuuksia. Vuoropäällikkö Heidi Perello osaa suositella asiakkaalle tämän makumieltymyksien mukaisia suunmyötäisiä juomia niin seurustellen siemailtavaksi kuin ruoan kumppaniksikin.

Juustolautanen onkin juuri sopivainen punaviinilasillisen kaverina nautiskeltavaksi vaikkapa teatteriesityksen yhteydessä, sillä annoksen koko on passeli myös ystävän kanssa jaettavaksi. Juustot tulevat Mouhijärveltä juustotaituri Peter Dörigin Herkkujuustolasta. Suomalaisia ja erityisesti lähiraaka-aineita suositaan muutenkin, mutta ruoka kulkee silti ennen kaikkea maku edellä. Niitä makuja voi muuten tilata aina valomerkkiin asti ja nautiskella myös Kiven suosittujen keikkojen, musiikki- ynnä muiden esitysten aikana. Ravintolan voi varata myös yksityistilaisuuksien tunnelmalliseksi näyttämöksi.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Suppilovahverokeiton kaverina on täytettyä saaristolaisleipää.
KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY