Tiesitkö, että Tampereen Teatterin tiloissa voi järjestää taatusti erilaiset ja melkoisen hulppeat häät? Tai valmistujaiset, syntymäpäivät, pikkujoulut… Tilat taipuvat moneksi herkistä häistä valosäkenöiviin teknobileisiin.

Milloin näytöksiä ei satu olemaan, on TT:n tila tyhjillään upeiden juhlien puitteiksi. Kesällä näytökset ovat tauolla tyystin, mikä on suvihäitä suunnitteleville eduksi. Vanha kirkko on aivan vieressä, juhlan ruokailuineen ja vaikka tansseineenkin voi järjestää teatterin tiloissa ja jatkot vaikka Kivessä, jolla on myös ulkoterassi missä juhlajuomia siemailla.

– Tämä teatterin sali on mielestäni yksi kaupungin kauneimmista ja se sijaitsee vielä ihan keskustassa. Juhlat voi järjestää täällä kahdessa eri tilassa, esimerkiksi ruokailu toisessa ja tanssit toisessa, keittiömestari Antti Tuomi kuvailee.

Toki juhlinta onnistuu ympäri vuoden, milloin teatterinäytöksiä ei satu olemaan. Häiden lisäksi teatterilla on pidetty paljon syntymäpäiviä, lakkiaisia ja jokuset ristiäisetkin. Pikkujouluista puhumattakaan. Vaikka rakennus on vanha ja arvokas, voi juhlissa mainiosti olla räväkämpi ja leikkisämpikin teema. Teatteri on jo taipunut jopa teknobileiden areenaksi.

– Meillä oli täällä pikkujouluporukka, jotka suorittivat ensin mysteeritehtäviä ja pistivät sen jälkeen reivit pystyyn, asiakkuusvastaava tuomi kertoo innostuneena.

Illallinen voidaan järjestää teatteritalon juhlavassa ylä- ja alasalissa tai teatteri Frenckellin kauniissa tiloissa. Kivi taas on omiaan hieman rennompiin illanistujaisiin. Kaikissa tiloissa on lisäksi mahdollisuus kokoustekniikkaan. Teatteri Frenckellin saliin mahtuu 60, Kiveen 60, teatterin yläsaliin 80 ja alasaliin 80 vierasta.

Tampereen Teatterin kotisivut

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

tt-buffet 33