Original Sokos Hotel Ilveksen yökerho Ilves Bar & Night on tamperelaisen yöelämän klassikko, jossa on jo yli 30:n vuoden ajan juhlittu niin viikonloppuisin, jatkoilla kuin pikkujouluissakin. Yökerhossa huipentui myös Suomen 100-vuotisjuhlavuosi tunnelmallisena itsenäisyyspäivän yönä.

Ilves on Tampereen keskustan näkyvin maamerkki ja sen juurelta löytyvä yökerho monipuolisuudessaan enemmän kuin kokonaisuuksiensa summa. Onhan se edelleen ainoa hotellin yhteydessä toimiva yökerho ja viihdekokonaisuus, joka pystyy paketoimaan ympärivuorokautisen huvittelun kaikki palvelut majoituksineen ja spa-nautintoineen.

Tässä näkymä Ilveksen tunnelmallisista huoneista itsenäisyyspäivän yönä. Kuva: Lifestyle Media Oy

Ilves on monille jo osa isompaa tarinaa – ensi katseesta hääyöhön

Paikassa on ehtinyt muodostua lukuisia alttarillekin asti päätyneitä pareja. Kaupungin ikonisimman yökerhon yleisilme on modernisoitiin 2018 alussa ja tilaratkaisut päivitettiin vastaamaan tämän päivän yökerhokävijän vaatimuksia. Samalla tilojen esteettömyyttä parannettiin.

Osa yökerhon legendaarisesta maineesta perustuu siihen, että Ilves Bar & Night on ollut monille parinmuodostuksen paikka Tampereella jo vuosikymmeniä. Yhden viikonlopun aikana yökerhossa vierailee yli 2 000 juhlijaa. Ravintola on omalta osaltaan vaikuttanut kaupungin nykyiseen väkilukuun.

– Uskallan väittää, että Ilveksen yökerho on paikka, jonka jonossa, tanssilattialla ja baaritiskillä iso osa tamperelaisia parisuhteita on muodostunut, naurahtaa hotellinjohtaja Irmeli Puolanne.

– Monet pariskunnat ovatkin sitten valinneet hääjuhlansa jatkopaikaksi Ilveksen yökerhon, ja missäpä muualla hääyötä olisikaan vietetty ellei hotellimme näköalahuoneissa. Moni pari myös palaa kohtaamispaikkaansa vuosittain, kun hääpäivä huipentuu iltaan yökerhossa, Puolanne kertoo.

Ilves Bar & Nightin uudelleenavaus – cocktaileja ja samppanjaa

Nykypäivän yökerhoasiakkaat ovat matkustelleet ja kokeneet paljon. Tämä näkyy myös klubitilaan kohdistuvissa odotuksissa. Ilveksen yökerhon uudistuksessa lavarakenteet on siirretty uuteen paikkaan, ja keskeltä tanssilattiaa nousee nyt valtava valopuu.

Asiakas voi vaihtaa illan aikana yökerhon eri tiloihin ja tunnelmiin helposti, viidakkofiiliksistä karaokehuoneeseen – tai tummien tilojen intiimimpään suojaan. Maailmankansalaisuus näkyy myös asiakkaiden juomatilauksissa. Yökerhossa suositaan juhlavia cocktaileja ja samppanjaa. Ja kun kuplajuomaa nautitaan, sitä tilataan pulloittain.

Kohtaamisia ja tilaisuksia kaupungin paraatipaikalla

Uudistuksen myötä yökerhon tilat soveltuvat entistä paremmin erilaisiin yksityistilaisuuksiin. Puitteet rakentuvat jopa 200 henkilön yritysillallista sekä lanseeraus-, promo-, cocktail- tai muuta edustustilaisuutta varten. Moderni ääni- ja valotekniikka sekä uudet lavarakenteet mahdollistavat jatkossa myös entistä näyttävämmät kabareet ja näyttämöesitykset.

Ilves Bar & Night on osa tapahtumatalo Original Sokos Hotel Ilveksen kokous- ja juhlatilojen valikoimaa. Yökerhon lisäksi hotellista löytyy 11 erikokoista kokoustilaa, säihkyvä Ball Room, ravintolat Amarillo, Masuuni sekä Frans & Marie. Erilaisia tilaisuuksia voi järjestää myös kahden tilaussaunan tiloissa.