Joonas
Joonas Koivisto on siirtynyt hanojen takaa oluen alkulähteille keittokattiloiden äärelle.

Tampereen Gastropub-saaga saa jatkoa mitä maukkaimman maltaisella tavalla, kun mm. Sami Lappalaisen ja Otso Mikkosen luotsaama pienpanimo Nordic Brewery aloittaa toimintansa kevään kuluessa. Tulevaisuudessa oman panimon tuotteita saadaan siemailla Gastropubeissa kautta kaupungin.

Oluttietämys on tiimissä huipussaan, sillä paitsi että sen muodostaa Gastropubien ravintoloitsijaporukka, ovat mukana myös Jani Mikkonen ja Joonas Koivisto, jotka molemmat on mm. valittu Suomen Olutmestareiksi – Mikkonen vuonna 2011 ja Koivisto 2012.

Otso Mikkonen operoi tiskin takana ammattitaitoisin ottein.
Otso Mikkosen löytää Gastropub Nordicin pohjoismaisten oluiden ääreltä.

– Joonas vetää panimoa. Hän on käynyt keittelemässä muiden laitteilla ja oli viime kesän Malmgårdilla hommissa. Mikkosen Janilla taas on varmasti Tampereen vahvimpia tietämyksiä alkoholijuomista myös viinin ja väkevien saralta, Otso Mikkonen kuvailee joukkueen juomataitureita.

Maamme järjestyksessään komiasti 60. pienpanimo on pystytetty Tampereen Sääksjärvelle, josta löytyi juuri sopiva rakenteilla oleva halli. Osa rakennusta ostettiin panimokäyttöön ja päästiin räätälöimään suoraan panimon tarpeisiin sopivaksi mm. ilmanvaihtoa ja kiertoa ajatellen. Laitteet saapuvat Saksasta maaliskuun alussa akaalaisen Hopping Brewstersin Brewcat-yrityksen kautta. Mikkonen kehuukin pienpanimoporukoiden yhteistyöhenkeä mainioksi.

Koska into päästä keittelemään on kova, onkin asian äärelle tarkoitus päästä mitä pikimmin, jo huhti-toukokuussa. Ainakin aluksi koko tuotantokapasiteetti tulee olemaan ainoastaan Gastropubien hyödynnettävissä, joten heti herääkin kysymys oluiden mahdollisesta räätälöimisestä eri Gastropubeihin sopivaisiksi – brittityylistä Sohoon, belgihenkistä Tuulensuuhun, tsekkijuonteista Prahaan..?

– Kyllä! Ryhdymme mahdollisimman nopealla aikataululla räätälöimään tuotteita eri ravintoloihin. Toisiin oluita tulee enemmän, toisiin vähemmän vähän hanamääristäkin riippuen, Mikkonen kuvailee ja lisää, ettei oman panimon tuotteilla ole suinkaan tarkoitus korvata suursuosittuja klassikko-oluita.

Hurjia humalointeja tai muita erikoisemmeitä on myöskään turha odottaa tai pelätä, sillä liikkeelle lähdetään perinteikkäästi tavoitteena tasapainoiset ja puhtaat maltaiset maut.

– Lähdemme vanhalla, klassisella tavalla liikenteeseen. Pyrimme tuottamaan ihmisille tasalaatuista, hyvää olutta, joka muistuttaa vähän siitä, mistä kaikki on Euroopassa aikanaan lähtenyt. Klassikot ovat syystä klassikoita. Se on se ideologia, jolla lähdemme eteenpäin pöristen, brittioluisiin mieltynyt Koivisto kuvailee.

Koska panimotiimin aistit ovat maltaisille makusinfonioille perin herkät, tulee Nordic Brewerylla taatusti olemaan rima korkealla sen suhteen, minkälaista olutta keitellään ja panimosta ulos päästetään.

– No ainakin me tiedämme takuulla, minkälaista haluamme oluen olevan, Mikkonen toteaa vaatimattomasti.

Panimon kotisivut: www.gastropub.net/brewery

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

tuulensuu anu sami lappalainen
Gastropub-ravintoloitsijat Sami ja Anu Lappalainen.