Koti TEEMANA Tamperrada

TEEMANA: Tamperrada

Tamperrada-pintxokilpailun voittajaksi ylivoimaisin tuomariäänin valittiin Saivo Bar & Kitchen. Yleisön äänet taas haali jo kolmantena vuotena peräkkäin Tampinkoski Kitchen...
Tamperradaa pintxo-kisoineen vietettiin Tampereella jo 10. Yleisön suosikiksi nousi Tampinkoski Kitchen & Bar samoin kuin viime vuonnakin. Ravintolan kisapintxo...
Tamperradan pintxokisan makumittely on käyty jo yhdeksättä kertaa. Kaikkiaan 50 ravintolaa kilpaili annoksellaan mittavan yleisön sekä tuomariston suosiosta. Tuomariraadin...
Panimoravintola Plevna nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tamperrada-pintxokilpailussa. Plevnan kisapintxo on keittiön makumaailmaa mukailevasti Thüringerwurstia, perunasalaattia ja hapankaalia. Myös...
Tamperradan pintxokisa oli tänä vuonna etenkin yleisöäänestyksen osalta erityisen tiukkaa makujen taistoa loppumetreille asti. Siksi tuomaristo päätti palkita kaksi...
Tamperradan pintxokisa oli tänä vuonna etenkin yleisöäänestyksen osalta erityisen tiukkaa makujen taistoa aina loppumetreille asti! Ennätykselliset 62 ravintolaa kilpaili...
Innovaativisuutta arvostava tuomaristo nosti viime vuonna Finlaysonin alueella toimivan ravintola Fabricin pintxon kisan voittajaksi. Fabricin keittiömestarina toimii työssään tinkimätön ja kekseliäs...
Los Pollos tarjoaa kisa-annoksen ohella huikeat n. 20-30 erilaista espanjalaista pintxo-palaa purtavaksi. On äyriäisvoittoista ja lihaisaa napsuteltavaa, kasvispitoista ja...
Tamperradan pintxokisa nautiskeltiin ennätyksellisissä tunnelmissa, kun hulppeat 54 ravintolaa kilpaili annoksellaan mittavan yleisön sekä tuomariston suosiosta. Tuomaristo valitsi gastronomisesti...
Kauppahalli kuhisee kokkeja ja kulinaristeja lauantai-iltana 9. syyskuuta, kun pirkanmaalaista ruokakulttuuria kokkeineen juhlistava Tamperrada-herkkufiesta pärähtää käyntiin kymmenen Rôtisseur-kilpiravintolan kymmenen ruokalajin...
Tamperradan mittavaksi makukarkeloksi kasvanut pintxo-kilpailu pärähtää käyntiin jo viidettä kertaa ja ennätyksellisen 54:n ravintolan voimin. Kokkeja entistä huimempiin suorituksiin on...
Tamperradan mittavaksi makukarkeloksi kasvanut pintxo-kilpailu pärähtää kesällä käyntiin jo viidettä kertaa. Kisaan ilmoittautuminen on nyt alkanut. Kokkeja entistä huimempiin suorituksiin...

MAINOKSET



Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar



Ravintola kassajärjestelmä