Gastropub Kalevassa tarjoillaan perinteistä brittiläistä Sunday Roastia sunnuntaisin klo 13-17. Esimerkki (Sunnuntaina 14.1.2018) tarjolla kasvissosekeittoa, paahtopaistia, paahdettuja perunoita, kukkakaaligratiinia sekä runsas...
Tamperelainen hippimetallibändi Egokills julkaisee odotetun Mellowhead-albuminsa 11.5.2018. Albumin julkaisemista juhlistetaan Tampereen Bar IHKUssa edeltävänä iltana railakkaasti. Bändin esiintymisen lisäksi myynnissä uunituoreita levyjä. Mellowhead...
Hiljattain Tampellan Esplanadille avautuneella Viilalla on tovin salaisena suojeltu ase: keittiön tahtipuukkoa heiluttava Arto Lappalainen. Suomen kokkimaajoukkueessakin kisanneen keittiöfakiirin...
Yliopistonkadulla Lapland Hotels Tampereen yhteydessä sijaitseva ravintola Kitchen & Bar Dabbalin odotetuilla bliniviikoilla 8.2.- 31.3.2018 tarjoillaan perinteisellä reseptillä valmistettuja tattariblinejä. Lappilaisena erikoisuutena...
Koskikeskuksessa kokkaava espanjalaistyylinen kanaravintola Los Pollos on uudistanut lounastaan. Nyt valikoitavana on kokonaisena grillatun kananpojan lisäksi aina kolme erilaista...
Ravintola LiV julkaisi tammikuun lopussa avaavansa keskiviikkona 7.2.2018 ja näin tekikin. Ravintolan ensimmäisen ruokalistan annosten raaka-ainevalikoimassa on mm. madetta,...
Panimoravintola Plevna tuo 25-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi tarjolle komean kuuden annoksen Kyyttömenun. Hienosyinen ja mainion makuinen luomukyytönliha saapuu ravintolaan Ikaalisista Kyrösjärven rannalta,...
Oulun lahja burgerinhimoiselle kansalle tekee tuloaan myös Tampereelle. Teurastaja-burgeristaan tunnettu ja kulttimaineeseen purilaispaikkana noussut Kauppuri 5 avaa maaliskuussa burgerbaarin osoitteeseen Hämeenkatu 23...
Marusekin sunnuntainen sushibuffet on vetänyt sushinnälkäisiä herkkusuita puoleensa varsin tehokkaasti. Loppukeväästä alkanut noutopöytänautiskelu sopii rentoon viikonloppuherkutteluun vaikkapa perinteisen brunssin tilalle.
Keittiömestari Petri Peltolan ohjastama keittiötiimi on uudistanut Henriksin herkut sesonkia seuraillen. Lautasille on tiensä löytänyt niin maineikas Napue-gini, katajagraavattu...
Tampereella ei ole vieläkään kovin montaa viinibaaria, mutta kehitys viinikaupungiksi on vääjäämätöntä. Tästä kielii myös uusi kansanhuvi, ravintoloissa järjestettävät...
Legendaarinen Laterna kiidättää vieraansa vuosien taakse tarjoten ainutlaatuisen ja tunnelmallisen illan venäläisen keittiön antimien äärellä. Nostalgisen illan sydämenä sykkivät ruoka...