Weekend Festival Helsinki 2016

Weekend Festivalin palmut kohoavat tulevana kesänä Hietaniemen uimarannan rantahiekasta. Nyt jo seitsemättä kertaa järjestettävä Weekend Festival kasvaa tänä vuonna kolmipäiväiseksi, ja Hietsuun odotetaan 17.-19. elokuuta yhteensä noin 100 000 festarivierasta.

TOIMITUKSEN VINKKI! Helsingin hotellikapasiteetti helisee viikonloppuna, joten hotelli kannattaa varata heti: Booking.com

– Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja kolmannelle festaripäivälle on ollut selkeää kysyntää. Pääsemme samalla toteuttamaan yleisömme artistitoiveita aiempaa paremmin. Laajentuminen kolmipäiväiseksi mahdollistaa meille edellisvuosia selvästi monipuolisemman artistikattauksen, kertoo Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen.

Hietaniemen puisto- ja rantamiljööseen rakennetaan valoilla ja dekoraatioilla visuaalisesti täysin uudenlainen festivaalikokemus, jollaista Suomessa ei ole aiemmin nähty. Weekend Festival aikoo luoda Hietaniemen rantaympäristöön satumaisen ja näyttävän tunnelman, jolla koko alue saadaan heräämään henkiin täysin uudella tavalla.

– Weekend Festival muutti Helsingin Kyläsaareen vuonna 2013 ja olemme siitä asti etsineet tapahtumalle aluetta, jossa festivaalin voisi kehittää visuaalisesti upeaksi maailmanluokan kokemukseksi. Neuvotteluja on käyty pitkään, ja olemme erittäin kiitollisia Helsingin kaupungille, että he pystyivät osoittamaan meille uuden huipputason paikan, Jyri Heikkinen toteaa.

– Samalla Weekend Festival pääsee toteuttamaan Suomeen vuoden suurimmat rantabileet, joihin maailmanluokan supertähdet sekä meri ja uimaranta luovat ihanteellisen paikan viihtymiselle.

Weekend Festival on järjestetty useana vuonna Helsingin lisäksi Virossa Pärnun hiekkarannalla.

TOIMITUKSEN VINKKI! Pärnun hotellikapasiteetti helisee, joten hotelli kannattaa varata heti: Booking.com

– Uusi alueemme Hietaniemessä antaa meille nyt mahdollisuuden tuoda Weekend Festival Balticista tutun huikean rantafiiliksen vihdoin myös Helsinkiin. Weekend Festival on aina korostanut visuaalisuutta ja on ollut yksi sen edelläkävijöitä niin Helsingissä, Tukholmassa kuin Pärnun upealla rannalla, Heikkinen toteaa.

Weekend Festivalista on tulossa edellisvuosien tapaan jättisuosittu. Ensimmäiset tuhannet Weekend Blind -liput myytiin loppuun tammikuun alussa, ja seuraavaksi käynnistyy lippujen ennakkomyynti 31. tammikuuta. Ennakkomyyntiin voi rekisteröityä osoitteessa www.wkdn.fi.

Weekend Festivaliin on tulossa esiintymään perinteiseen tapaan suuri joukko maailman suosituimpia artisteja, joista ensimmäiset julkistetaan maanantaina 29. tammikuuta. Neljä lavaa ja mittavat puitteet tekevät tapahtumasta massiivisemman kuin koskaan aiemmin.

Helsingin lisäksi järjestetään tänä Baltic Weekend Festival Viron Pärnussa.

 

Tapahtuma


Weekend Festival

 Päivä: pe 17.8. – su 19.8.
 Aika: 
 Hintaluokka: Useita lipunhintoja  wkdn.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Hietaniemen uimaranta
Hietaniemen uimaranta
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä