Teemu Viinikainen III

 to 14.9.
 19:00

 G Livelab | Yrjönkatu 3, Helsinki | iCal

Jazzkitaristi Teemu Viinikaisen uusin yhtye Teemu Viinikainen III julkaisee syyskuussa sähäkän debyyttilevynsä Return of Robert Dickson. Luvassa on myös viiden päivän kiertue.

Yksi Suomen arvostetuimmista jazzkitaristeista, Teemu Viinikainen, julkaisee 15.9.2017 uuden albuminsa ”Return of Robert Dickson”. Kyseessä on kitaristin tuoreimman kokoonpanon, särmikkään Teemu Viinikainen III -trion ensilevy. Albumi jatkaa Viinikaisen Robert Dickson -saagaa, joka alkoi hänen 2005 julkaistulla ensimmäisellä albumillaan ”Tales of Robert Dickson”. Kahden hillitymmän, akustisvoittoisen levyn jälkeen uusin albumi tekee paluun sähköisempien sointien maailmaan.

Levyn kappaleet ovat pääosin Viinikaisen käsialaa, mutta mukana on myös trion vapaata improvisointia. Kitarointi on Viinikaiselle ominaisesti nautittavan dynaamista ja kuulasta. Mukaan on tarttunut kuitenkin uudenlaista myrskyä ja kiihkoa, jota täydentävät monipuolisen Joonas Riipan täyteläinen rumputyöskentely sekä nousevan kosketinsoittajataiturin Mikael Myrskogin värikkäät Rhodes- ja Moog-soundit. Trio suuntaa albumillaan arvaamattomalle musiikilliselle matkalle, joka täyttyy niin vahvoista rock- soundeista kuin pehmeämmistä balladisävyistä. Svengiä, virtuositeettia ja ilmaisuvoimaa ei matkalta puutu.

Levyn julkaisun myötä uusi, energinen trio suuntaa kiertueelle, joka starttaa 12.9.2017.

Teemu Viinikainen on yksi maamme kysytyimmistä ja tunnetuimmista jazzkitaristeista ja on kerännyt tunnustusta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Hän on luotsannut paitsi omia yhtyeitään, myös tehnyt yhteistyötä mm. Jukka Perkon, Joe Lovanon, Randy Breckerin ja Tim Hagansin kanssa.

Rumpali Joonas Riippa tunnetaan lukuisista kotimaisista jazzyhtyeistä, kuten PLOP, Tenors of Kalma ja Joonas Haavisto Trio. Kosketinsoittaja Mikael Myrskog palkittiin Pori Jazzin 2016 vuoden nousevana kykynä. Hän soittaa mm. yhtyeissä Kaisa’s Machine, Buba Wii Aa ja Kadi Quartet.

Teemu Viinikainen ❘ guitar
Joonas Riippa ❘ drums
Mikael Myrskog ❘ rhodes & moog

TEEMU VIINIKAINEN III – LIVE

12.9. Helsinki, Digelius klo 18.00 (Teemu Viinikainen solo)
13.9. Tallinna, Philly Joe klo 21.00
14.9. Helsinki, G Livelab klo 19.00
15.9. Porvoo, Vanha Studio 123 klo 21.00
16.9. Tampere, TTT-klubi klo 20.00

Tapahtuma


Teemu Viinikainen III

 Päivä: to 14.9.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 20 
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


G Livelab
Yrjönkatu 3
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Kluuvi