Legendaarista Tamminiemen saunaa esitellään toukokuusta syyskuun loppuun asti museon aukioloaikoina. Sisäkuvat: Soile Tirilä/Museovirasto

Valtiollisen historian keskus Tamminiemi nostetaan ajankohtaisen keskustelun ytimeen Suomen itsenäisyyden juhlavuonna. Museo on yleisölle avoinna koko vuoden 2017 ajan.

Tamminiemi, Seurasaarentie 15, Helsinki.

Avoinna 4.1.–31.12.2017 keskiviikosta sunnuntaihin klo 11.00–17.00.

Kesällä presidentin edustus- ja huvialus Kultaranta II oli esillä Tamminiemen puutarhassa. Vuonna 1929 käyttöön otettu vene kuljetti presidenttiä ja tämän vieraita Naantalista Kultarantaan, sillä presidenttien kesäasunnolle ei ollut vielä tuolloin siltayhteyttä. Mahonkinen ja virtaviivainen alus oli virkavenekäytössä Lauri Relanderin ajoista Urho Kekkosen presidenttikaudelle, vuoteen 1971 asti. Nyt alus kuuluu Suomen merimuseon kokoelmiin.

1.9.–31.12.2017 Café Adjutantissa on esillä presidentti Kekkosen aikana käytössä olleita alkuperäisiä ruokalistoja.

Opastettuja kierroksia järjestetään päivittäin suomeksi. Opastuksia on tarjolla myös muilla kielillä.

Kesällä järjestetään vierailuja museon suljettuihin kohteisiin, kuten puiston empiretyyliseen huvimajaan ja pommisuojaan, joka louhittiin peruskallioon syksyllä 1944.

Legendaarista Tamminiemen saunaa esitellään toukokuusta syyskuun loppuun asti museon aukioloaikoina.

Museon kahvila Café Adjutant on helmikuussa auki viikonloppusin (klo 11.00–17.00) sekä koko pääkaupungin hiihtolomaviikon ajan. Maaliskuusta alkaen kahvila on avoinna museon aukioloaikojen mukaisesti.

Tamminiemi tarjoaa lisäksi mahdollisuuden vuokrata huvilan tiloja yritys- ja yksityistilaisuuksiin. Myös Suomen kuuluisin sauna on vuokrattavissa. Uutuutena tarjoamme mahdollisuuden hääjuhlan järjestämiseen Tamminiemen puutarhassa.