Helsingin Kaupunginteatteri jatkaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmistoaan Mikko Reitalan ja Heikki Kujanpään kirjoittamalla ja Kujanpään ohjaamalla uutuusdraamalla Suomen hauskin miesMartti Suosalon tähdittämä näytelmä sai ensi-iltansa 2. marraskuuta pienellä näyttämöllä.

– Traaginen ja hauska. Ylevä ja absurdi. Kaikkein kauhistavin ja koskettavin. Suomen hauskimmassa miehessäääripäät viihtyvät vierekkäin ja huumori on oikotie kauheuksien ymmärtämiseen. Satiiri on sivistyksen mittari. Ahdistavissakin olosuhteissa mikä tahansa yhteisö selviää, kun se osaa käsitellä asioita huumorin keinoin, sanoo ohjaaja Heikki Kujanpää.

Elokuu 1918 sisällissodan jälkeen. Yli 80 000 punaista on suljettu vankileireille. Työväenteatterin johtaja ja koomisissa rooleissa mainetta niittänyt näyttelijä Toivo Parikka (Martti Suosalo) passitetaan pahamaineiselle Iso-Mjölön vankileirisaarelle. Siellä viruvat nälkäkuoleman partaalla myös hänen jäljellä olevat näyttelijätoverinsa.

Teatterilaisia syytetään kirkkoherran murhasta Helsingin valtauksen aikana, ja heidät tuomitaan kuolemaan. Parikka uhmaa kuolemaa vitsailemalla, saaden teloittajansa nauramaan, jolloin leirin komendantti, kapteeni Kalm päättääkin säästää hänen henkensä. Komendantti esittää Parikalle yllättävän ehdotuksen. Huolimatta leirin hyytävän kammottavista oloista hän haluaa teatterilaisten tekevän saareen saapuville arvovierailleen huvinäytelmän. Lehdistön “Suomen hauskimmaksi mieheksi” kutsuma Parikka joutuu elämänsä kovimman haasteen eteen.

Leirisaaren suljetussa maailmassa kerrotaan tarina Suomen synnystä. Isot poliittiset tapahtumat ovat kehyksenä muutaman ihmisen kokemukselle aikakauden vallitsevista ristiriidoista, julmuudesta ja sovinnosta. Teatterin voima, huumori ja armo ovat esityksen tärkeitä teemoja. Komedia kumpuaa sieltä mistä suuri tuskakin.

 

Tapahtuma


Suomen hauskin mies – Hirtehinen draama

 Päivät:
ke 16.5.2018 klo 19:00

 Hintaluokka: 22 € – 44 €  Lippu.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Helsingin Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö
Eläintarhantie 5
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä