Tässä hotellissa ei nukuta. Tässä hotellissa pannaan olutta. Hub Brewing on aivan uusi kansainvälinen panimohotellikonsepti. Asiakas lunastaa avaimen, jolla avautuu mahdollisuus valmistaa olutta todellisella avaimet käteen -periaatteella: hän tuo mukanaan vain reseptin – tai ei välttämättä edes sitä. Henkilökunta huolehtii tarvittaessa aivan kaikesta astiointiin ja vientiin asti. Hub Brewing avautuu Tampereelle tammikuussa 2018 ja laajenee pian globaaliksi toimijaksi kolmelle eri mantereelle.

Hub Brewingin projektipäälikkö Timo Ounia on tuttu mm. Tulli Beerfest -tapahtuman pääkoordinaattorina.

– Olemme avaamassa maailmanlaajuisesti ennenkokemattoman konseptin, jossa tarjoamme muille panimotoimijoille, ravintoloille, yrityksille sekä olutharrastajille tilaisuuden ja kapasiteettia oluenvalmistukseen sekä myyntiväylät kansainvälisille markkinoille, projektipäällikkö Timo Ounia kertoo.

jatkuu mainosten jälkeen...

Avaimia on kahdenlaisia, yhden ja kolmen vuoden avaimia. Yhdellä avaimella voi valmistaa olutta 20 000 litraa vuodessa päästen hyödyntämään kaikkia panimolaitteistoherkkuja, kuten esimerkiksi hop gunia ja sentrifugia. Myös asiantuntija-apua on koko ajan saatavilla.

– Asiakas voi tulla tekemään olutta itse tai me voimme tehdä sen heidän reseptiikkansa mukaisesti. Meillä on mahdollisuus myös auttaa reseptiikan luomisessa tai brändin rakentamisessa.

Avaimia on lunastettavissa 200 kappaletta per vuosi. Ostomäärää ei ole rajoitettu, vaan yksi asiakas voi ostaa niitä useita. Vaikka eri maihin.

Myöhemmin ensi vuonna saadaan toinen Hub Brewing Vietnamiin, jossa palvellaan rajusti kasvavia Aasian markkinoita. Vuonna 2019 avautuvat omat yksikkönsä Meksikoon ja Belgiaan. Meksikosta käsin kyetään NAFTA-sopimuksen myötä palvelemaan USA:n ja Kanadan alueita sekä iskeytymään mukaan kasvavaan Latinalaisen Amerikan craftboomiin, Belgiassa taas vahvistetaan myyntiä eteläisempään Eurooppaan.

– Jos nyt esimerkiksi yhdysvaltalainen panimo haluaa testata Euroopan markkinoita, se voi tehdä sen kauttamme paitsi todella taloudellisesti, myös ympäristöystävällisesti ja lokaalisti. Ja tarjota tuotteensa aivan yhtä aromirikaana, tuoreena ja raikkaana kuin Yhdysvalloissakin.

Sama toimii tietenkin myös suomalaisille panimoille ulkomailla. Hub Brewingilla on hyvät kansainväliset kontaktit ja myyntiverkostot, joiden myötä asiakkaille tarjotaan myös myyntipalvelua. Lisäksi yritys tulee toimimaan juomatukkuna.

– Suuri osa Suomen pisteen myynnistäkin tulee suuntautumaan maan rajojen ulkopuolelle. Asiakkaamme pääsevät tuotteineen mukaan myös olutverkkokauppaamme ja myöhemmin rakennettavaan kansainväliseen ravintolaketjuun, Ounia lupaa.

Laitteisto tulee olemaan kaikissa paikoissa samanlainen, moderni ja tehokas.

Ajatus panimohotellista lähti siitä, kun Ounia alkoi matkoillaan pohtia ulkomailta Suomeen maahantuodun oluen makua kuluttajanäkökulmasta. Suomeen saapuvat oluet kun ovat saattaneet viettää matkallaan lukuisia kuukausia, jolloin oluen maku voi muuttua hyvinkin radikaalisti: vivahteikas aromihumaloitu pale ale maistuukin päätepisteessään surullisen lattealta. Olutta pitäisi pystyä valmistamaan paikallisesti paikallisille kuluttajille. Ja pian valmistetaankin.

– Meille on tulossa mielenkiintoisia ulkomaisia nimiä. Kaikki julkaistaan tammikuussa.

Yrityksen toiminnasta vastaavat mm. Tulli Beerfest -tapahtuman pääkoordinaattorina tunnetun Timo Ounian lisäksi Mario Beltrán sekä Max Crawford. Toimitilat ja yhteistyökumppanuudet julkaistaan lokakuun aikana.

KOTISIVU

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy