Hans Välimäki ottaa marraskuussa uudelleen avautuvan ravintola Palacen keittiön haltuunsa. Neljän vuoden sapattivapaaltaan fine diningin pariin palaava Välimäki on pyytänyt Palacen keittiöön aisaparikseen suomalaiskokkien oman ranking-listan kärkisijaa pitävän Eero Vottosen. Parivaljakon tavoitteena on palauttaa Palace ansaitsemaansa asemaan, eli kirjaimellisesti modernin suomalaisen gastronomian huipulle.

Klassikkoravintoloistaan tunnettu ravintolayhtiö Royal Ravintolat kertoi keväällä tulleensa valituksi Eteläranta 10:n eli Elinkeinoelämän keskusliiton ja sen jäsenliittojen neuvottelukeskuksen uudeksi ravintoloitsijaksi. Ravintolayhtiön on tarkoitus palauttaa vuonna 1952 Suomen korkeimman gastronomisen tason näyteikkunaksi avattu ravintola Palace sille tasolle, jolla se parhaimmillaan oli. Suomen ensimmäisen Michelin-tähden vuonna 1987 ansainnut Palace avautuu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien arvokkaaksi näyttämöksi Välimäen ja Vottosen luotsaamana.

”Palace on osa suomalaista ruokahistoriaa. Se on meille paitsi suuri kunnia, myös samalla vastuu seistä Hansin ja Eeron taustalla nostamassa ravintola Palace takaisin gastronomian huipulle. Tällaiseen intohimoon on aina hyvä sijoittaa”, kertoo Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Aku Vikström.

Suomen kaikkien aikojen menestynein ja kansainvälisesti arvostetuin keittiömestari Hans Välimäki saavutti luotsaamalleen Chez Dominiquelle ensimmäisen Michelin-tähden vuonna 2001 ja heti kaksi vuotta myöhemmin sille myönnettiin toisena ravintolana Pohjoismaissa kaksi tähteä. Ylläpidettyään kahta tähteä historialliset yksitoista vuotta, ilmoitti Hans Välimäki ottavansa etäisyyttä fine diningiin ja pitävänsä sapattivapaata uusia asioita opiskellen. Nyt hän palaa ravintola Palacen keittiömestarina takaisin siihen ruokatyyliin, josta hänet parhaiten tunnetaan.

”Neljän vuoden sapattivapaa Michelin-tason keittämisestä antoi paitsi paljon energiaa, myös mahdollisuuden opiskella itselleni uudenlaisia toimintamalleja ja ravintolaruoan popularisointia. Erilaisten ruoka- ja ravintolakonseptien ideointi ja alullepano oli piristävää, mutta nyt olen valmis palaamaan sen pariin, mitä eniten rakastan. Suurin intohimoni on valmistaa ensiluokkaista käsintehtyä ruokaa ja sitä osaamista haluan jopa aiempaa konkreettisemmin asiakkaille esitellä”, sanoo ravintola Palacen Chef de Cuisine Hans Välimäki ja jatkaa: ”Klassinen keittotaito pysyy aina arvossaan ja kun minulle avautui mahdollisuus päästä toteuttamaan sitä ravintolalegendan keittiössä, en voinut olla tarttumatta mahdollisuuteen. Palacen juju on aina ollut modernissa suhtautumisessa ruokaan ja sitä linjaa tullaan edelleen jatkamaan.”

Onnistuakseen Palacen kaltaisen, fine dining -ravintolan, American Bar -cocktailbaarin ja monipuolisen juhlakerroksen sisältävän kokonaisuuden operoinnissa, on Välimäki kutsunut aisaparikseen keittiömestari Vottosen, entisen kollegansa ja luottomiehensä Chez Dominiquesta.

”On hienoa päästä taas kauhanvarteen Eeron kanssa, joka on sitten viime kerran saavuttanut kokkien maailmanmestaruuden, ollut Suomen Bocuse d’Or -edustajana ja nyt tuoreimpana palkittiin ansaitusti alamme sisäisellä Kokkien kokki -tunnustuksella. Tarvitsen huippuosaavan aisaparin, sillä täällä joutuu taipumaan mitä erilaisempiin suorituksiin pariskuntaillallisesta satojen henkien juhlabankettien valmistamiseen”, taustoittaa Välimäki Vottosen kutsumista monipuolisen Palacen kakkosmestarikseen.

Helsingin olympialaisten vieraita vuonna 1952 vastaanottamaan valmistunut Eteläranta 10 edustaa modernismia ja sitä luonnehditaan usein suomalaisen taideteollisuuden käyntikortiksi. Rakennuksen kaikki ulkopinnat entisöidään laajassa julkisivu- ja kattoremontissa, jonka yhteydessä myös 10. kerroksen ravintola Palace näyttävine juhlatiloineen saa uuden, historialliselle pohjalle kaupunginmuseon hyväksynnällä rakennetun uuden identiteetin.

”Keittiön lisäksi Palacen ilmeeseen palautetaan sille ominainen klassinen uudenaikaisuus. Sen 50-luvun tyylipuhdas modernismi on päivitetty 2020-luvun Suomeen, sillä annosten lisäksi koko ravintola kunnioittaa yksinkertaista, selkeää muotokieltä ilman turhia koristeluja. Palace on aina toiminut suunnannäyttäjänä ja sen kautta on usea gastronominen käytäntö rantautunut Suomeen”, taustoittaa keittiömestari Vottonen ja jatkaa: ”Tulemme jatkamaan samalla linjalla, edelleen myös uusia asioita kokeillen. Kaikessa tekemisessämme korostuu kuitenkin käsityön taito aina sisustuksesta, huonekaluista ja tarjoiluastioista lopullisiin tarjoiltaviin. Lupaan, että Palace tulee pian loistamaan kirkkaampana kuin koskaan. Se toki varmistetaan ruoan ohella myös sillä, että talon historiallinen valokylttikin on restauroitu ja nostetaan pian takaisin Palacen katolle.”

Hans Välimäki on mukana myös Tampereelle avattavassa panimoravintolassa

Pyynikin Panimoravintola Trappen paikalle – Voittajaoluet kaikkien huulille