Olo Group Oy ja mm. Vindirektistä tuttu Kim Moliis ovat kilistäneet yhteistyölleen ja hankkineet virolaisen Veinidkoju OÜ:n osake-enemmistön. Veinidkoju OÜ tunnetaan Suomessa laatuviinien verkkokaupasta, Viinitkotiin.comista.

Kaupan tavoitteena on Olo Groupin viiniliiketoiminnan kehittäminen ja konsernin synergiaetuja hyödyntäen laajentuminen myös kotimaisiin ja kansainvälisiin kuluttaja- ja yrityspalveluihin. Veinidkojun OÜ:n toimitusjohtajana ja osakkaana jatkaa Petra Anttila. Kaupan yhteydessä Kim Moliis on nimitetty Olo Group Oy:n juomaliiketoiminnan vetäjäksi tittelillä Beverage Director. Moliis tulee vastaamaan yhtiön juomatuotteen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä kaikissa sen jakelukanavissa.

Olo Group Oy on Pekka Terävän, Petri Lukkarisen ja Teuvo Salmisen omistama kokonaisuus. Olo Groupin toiminnan lähtökohtana on tuottaa laadukkaita asiakaskokemuksia ja vaalia ruokailua sosiaalisena kanssakäymisenä. Olo Group sisältää kolme ravintolaa sekä tapahtumatuotantoon, konsultointiin, koulutukseen ja catering-liiketoimintaan keskittyvä Food Camp Finland Oy:n. Ryhmään kuuluvat useaan otteeseen Suomen parhaaksi ravintolaksi valittu Ravintola Olo, Gastrobar Emo sekä Mäntän Serlachius-museo Göstan yhteyteen avattu Ravintola Gösta.

”Olemme ylpeitä saadessamme Kim Moliisin kaltaisen huippuammattilaisen vahvistamaan Olo Groupin persoonallista ja intohimoista tekemistä. Kimin vahva näkemyksellisyys ja vankka ammattitaito tuo kaipaamaamme uskottavuutta alkoholijuomien maahantuontiin sekä vahvistaa gastronomista otetta juomien myynnissä. Veinidkoju OÜ:n osto on Olo Groupille tyypillinen rohkea askel ja valmistautuminen alkoholijuomien myynnin muuttuvaan toimintaympäristöön”, sanoo Lukkarinen.

Kim Moliis on aiemmin toiminut Vindirekt Finland Oy:n osakkaana, toimitusjohtajana ja myyntijohtajana. Ennen Vindirektiä Kim toimi mm. Finnair Cateringin ja Silja Linen viinien tuotepäällikkönä ja nuorempana hän työskenteli Sommelierina osallistuen menestyksekkäästi alan kansainvälisiin kilpailuihin. Koulutukseltaan Kim on Restonomi.

”Olen jo pitkään haaveillut vahvemmasta roolista kuluttajapalveluissa. Kuluttajafokus nettikaupan ja ravintoloiden kautta avaa monenlaisia mahdollisuuksia tuottaa iloa ja elämyksiä ihmisille. Olen luonteeltani asiakaspalvelija ja otan tämän tehtävän vastaan nöyränä mutta innokkaana oppimaan lisää asiakaskeskeisestä liiketoiminnasta. Nettikaupan tuotteistus, käyttökokemus, myynti- ja markkinointi ja yhteisöllisyys tulevat olemaan toimintamme keskiössä. Ravintolatuotteiden etsintä, hankinta ja erilaiset yhteistyökuviot tulevat myös olemaan olennainen osa työkenttääni. Olo Groupin gastronominen osaaminen yhdistettynä vahvaan tapahtumatuotantoon ja cateringiin antaa myös loputtomasti mahdollisuuksia tuottaa laadukkaita palveluita kuluttajille ja yrityksille niin Suomessa kuin muuallakin. Olo Groupin arvot, ammattimaisuus ja hyvin organisoitu toiminta vakuutti minut yhteistyömme mahdollisuuksista. Tämä tulee olemaan kovaa työtä mutta samalla superhauskaa ja palkitsevaa”

Petra Anttila perusti vuonna 2010 Viinitkotiin.com-verkkokaupan yhdessä Sirpa Bonsdorffin kanssa. Ennen verkkokaupan perustamista hän teki uraa IT-alalla Apple-tuotteiden parissa mm Officeline Finland ja Humac Oy:n myyntijohtajana. Petra on suorittanut kansainvälisen markkinoinnin tutkinnon (DIp. EMC).

”Toimintansa alusta alkaen Viinitkotiin.com on perustanut toimintansa asiakastyytyväisyyteen ja yksilölliseen tuotevalikoimaan. Pioneerimaisena toimijana se on hiljalleen raivannut tiensä kuluttajien tietoisuuteen. Nyt digitalisaation muokatessa kuluttajakäyttäytymistä, olen vilpittömän iloinen ja otettu että yhtiö saa vahvan omistuspohjan sekä gastronomisesti että viinillisesti tunnetuista tekijöistä. Uuden omistuspohjan tuoma panostus ja resurssit antavat mahdollisuuden uudistaa tuotetta ja tehdä jotain ainutlaatuista kuluttajille. Nyt pääsen toteuttamaan sitä haavetta, joka minulla on ollut alusta alkaen. Intohimolla, sydämellä, selkeällä visiolla ja osaamisella.”