Plie

Pirkanmaan persoonallisimman jazztapahtuman esiintyjäkaarti on valmis! Tarttilajazz 2016‬ houkuttelee Helsingistä asti maalle Etelä-Pirkanmaalle asti. Sääksmäelle Tarttilan kylän entisellä työväentalolla nähdään uunituoreita yhtyeitä, joista ensimmäinen on kitarajazziin pohjautuvaa suomalaisislantilaista maalailua soittava Grímsey. Illan toinen yhtye on lumoavan kokeellista rumpuilua improvisoiva Plié puikoissaan Joonas Riippa ja Ville Riippa. Kolmas kiinnitys on sunnuntain jazzbrunssilla soittava superpäräyttävä ja mystinen P&b. Duossa mukana piano ja basso.

Tuoreen jazzin taikaa siis luvassa lauantaina 3.9. kello 18-21 ja sunnuntaina 4.9. klo 12 Tsutsusen jazzbrunssilla.

grimsey
Grímsey perustettiin vuonna 2015 kitaristi Matti Saarisen Sibelius-Akatemian jälkeisten “etsimisen vimman” vuosien sävellyksiä varten. Yhtye sai nopeasti tuulta siipiensä alle ja debyyttilevy julkaistaan loppukeväästä 2016 Islannissa. Suomalais-islantilainen Saarinen luotsasi trion kesäkuussa levynjulkaisukiertueelle Islannin ympäri ja heinäkuussa bändi palasi soittamaan Suomeen. Grímsey (Matti Saarinen – g, Jarno Lappalainen – b, Joonas Leppänen – dr).

Brunssista vastaa jälleen taidekokki ‪Jyrki Tsutsunen‬, ja mukaan pääsee edellisen vuoden tapaan netissä etukäteen ilmoittautumalla. Mukaan otetaan vain 25 herkkusuuta.

Puffettiakin pidetään tuttuun tapaan. Lisäksi jazzeilla on esillä lokoisa määrä tuoreita kuvataideteoksia.

Liput: lauantai 15 e / 10 e,
sunnuntai (vain FB-ennakkoilmoittautumalla, kolehtimaksu), ahopelto(at)muu.fi, 040-5003770

 

Tapahtuma


Tuore kokeellisuus teemana Tarttila Jazzeilla

Päivä: la 03.09.2016
Aika: 18:00 – 21:00
Hintaluokka: la 15 e / 10 e, su kolehti
Tapahtuman kotisivut: https://www.facebook.com/events/300066117006599/

Tapahtumapaikka


Tarttilan työväentalo
Tarttilan työväentalo
Tarttilanraitti 159
Valkeakoski