Arvostettuihin klassikkoravintoloihin kuuluva Farouge toi jo vuonna 1995 libanonilaiskeittiön Suomeen ja nyt ravintola palaa parin vuoden tauon jälkeen Helsingin ravintolakentälle.

Royal Ravintolat löysi täysin uusi ravintolatilan Kasarmitorin laidalta Valon talosta, jonka katutasoon kesän jälkeen avattavasta uudesta Farougesta tulee ravintoloitsija Viviane Kallion mukaan viihtyisämpi kuin koskaan.

– Tästä tulee todellinen wow! Talosta itsestään tulee kuin timantti, jonka ilta-aurinko herättää henkiin. Me pidämme huolen muusta värikkyydestä, sillä 150-paikkaisen ravintolan lisäksi Farougeen tulee aito talvipuutarha, joka muuntautuu iltaisin tunnelmalliseksi loungeksi. Sisustussuunnittelijamme on Beirutista ja hankkii meille sellaisia aitoja materiaaleja ja koriste-esineitä, joita näiltä leveysasteilta ei löydy. Sadat yksityiskohdat niin talon julkisivussa kuin sisälläkin tulevat tekemään uudesta Farougesta helmen ja lupaan, että sellaista ei Suomessa ole aiemmin nähty tai koettu, innostuu Viviane Kallio.

– Pidän täysistä ravintoloista ja täysistä pöydistä ja haluan luoda sellaisen ravintolan, jossa molemmat toteutuvat. Haluaisinkin nähdä, että asiakkaamme tilaavat pöydät notkolleen erilaisia meze-annoksia, joita on helppo jakaa ystävien kesken.

Farouge tulee totutusti jatkamaan libanonilaisen keittiön suurlähettiläänä, mutta monipuolisiin mezeihin lisätään sen uudessa tulemisessa myös välimerellistä keveyttä ja raikkautta. Farougen klassikkoannos, eli lampaankyljykset, löytyvät listalta jatkossakin ja ne valmistetaan asiakkaiden edessä avotulella.

– Avokeittiöömme tulee esimerkiksi hiiliuuni, avogrilli ja libanonilainen leipäuuni. Asiakkaamme tulevat näkemään paljon liekkejä ja elävää ruoanlaittoa raaka-aineista, jotka todennäköisesti myös yllättävät. Tulemme käyttämään paljon erilaisia kaloja niin Suomesta kuin kauempaakin, mutta aina pelkästään tuoreena. Näitä kannetaan pöytään sitten kokonaisena grillattuina tai välimerellisessä suolakuoressa. Libanonilaisesta leivästä tullee myös yksi puheenaiheistamme, intoilee Kallio.

Farouge-elämykseen kuuluu värikkään ja raikkaan ruoan lisäksi tunnelma, joka varmistetaan oikeanlaisella sisustuksella, tuoksuilla ja musiikilla. Suosittuna bilekaupunkina nykyisin tunnetusta Beirutista Viviane Kallio tuo uuteen Farougeen myös ruoan ja juhlan yhdistämisen. Farougen talvipuutarha muuntautuu pikkutunneilla tyylikkääksi loungeksi, jota ravintoloitsija kutsuu aikuisten ihmisten jatkopaikaksi. Sunnuntaisin Farougeen tullaan kattamaan yltäkylläinen brunssi.

– Kasarmitori on perinteisesti vetänyt puoleensa bilettäjiä, sillä vastakkaisessa kulmassamme sijaitsee legendaarinen Kaarle XII. Nyt uudet ravintolat, kuten The Cock ja Latva, ovat yhdessä torin remontin kanssa herättäneet alueen ruokailijoiden tietoisuuteen. Me tuomme tähän kokonaisuuteen lisämaustetta eksotiikalla ja rennon kansainvälisellä biletyylillä. Olemme tuomassa Farougeen esimerkiksi DJ-vieraita Beirutista, jotka saavat näille kulmille varmasti aikaan uudenlaista liikehdintää, visioi Kallio.

Ennen varsinaista Farougea Viviane ja Aki Kallio avaavat Royal Ravintoloiden kanssa myös Stockmann-tavaratalon katutasoon uuden ravintolan. Sen nimi ja konsepti julkistetaan maaliskuussa.

Helsingin Stockmannille uusi ravintolakokonaisuus – takana Royal Ravintolat

Helsingin suosituimpiin ravintoloihin lähes kaksi vuosikymmentä kuulunut, aiemmin Yrjönkadulla sijainnut Farouge suljettiin kiinteistöremontin vuoksi 2015. Farougen perustaneet Viviane ja Aki Kallio ovat jatkaneet libanonilaisen keittiöelämyksen tarjontaa osana Royal Ravintoloiden catering-palvelua, mutta löysivät hartaasti etsimänsä uudet ravintolatilat Kasarmitorin laidalla remontoitavasta Metso-yhtiön entisestä pääkonttorista. Kiinteistörahastoyhtiö Genestan omistama Fabianinkatu 9:n kiinteistö tulee toimimaan eteläisen Helsingin kuparinhohtoisena loistavana maamerkkinä, jota värikäs ja rento libanonilainen ravintolaelämys täydentää.