Katto Auki –klubi on Helsinkiin syntynyt uusi ennennäkemätön klubi-iltama. Keskiviikkona 21.6. klubilla esiintyvät Iisa sekä uusi mystinen artisti M.

Iisa on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka aloitti uransa Regina-indieyhtyeen solistina 2000-luvun alkupuoliskolla. Vuodesta 2013 soolouraansa keskittynyt Iisa on julkaissut kaksi yleisön lämpimästi vastaan ottamaa, kriitikoiden kiittämää albumia, Iisa (2014) ja Kukaan ei oo kenenkään (2015). Livenä Iisa on nelihenkinen, kotimaan klubeja, konserttisaleja ja festivaaleja aktiivisesti kiertävä yhtye.

Katto Auki –konsepti nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa ja vastaavaa ei ole muualla. Tapahtuma järjestetään kesän jokaisena keskiviikko-iltana ja paikalle odotetaan yli 6 000 hengen yleisöä.

Katto Auki koostuu kotimaan uusista huippulupauksista ja tämän hetken seuratuimmista kotimaisista artisteista. Klubi-illat tarjoaa keikkaympäristöltään ainutlaatuisia ja tasokkaita keikkoja musiikillisesti kesäisellä linjalla.

Katto Auki on helposti lähestyttävä konsepti, jossa yhdistyvät keikkojen maanläheisyys, edulliset keikkahinnat, mannerhenkinen sijainti ja urbaanit safkat. Nosturin lokaatio on ainoaa laatuaan olevaa sijaintia, jota ei ole missään muualla Helsingissä. Puhumattakaan musiikki-klubin aukeavasta katosta.

Nosturi tarjoaa myös KLUBI-passin, joka oikeuttaa pääsyn jokaiselle tapahtumaillalle sekä tarjoaa huomattavia erikoisetuja Elmun Baarissa.

Konsertit tuottaa yhteistyössä Nosturi, Elmun Baari ja ELMU RY: elmu.fi

AIKATAULU

Elmun Baarin terassi auki klo 18
Ovet klo 19
Support klo 20
Main klo 21

OHJELMA:

7.6. Ruudolf ja Karri Koira – AVAJAISILTA
14.6. Samae Koskinen + support: Iida Niini
21.6. Iisa + support: M
28.6. Drifters Collective + support: Green Light District

5.7. Julma Henri + support: JXO
12.7. Elias Gould + Antti Autio
19.7. Eva ja Manu + Niina
26.7. Ursus Factory and Friends

2.8. Matti Johannes Koivu
23.8. Anna Puu
30.8. Yona ja Aivovuoto

 

Tapahtuma


Katto Auki -klubi: Iisa + support: M

Päivä: ke 21.06.2017
Aika: 20:00
Hintaluokka: 10 Ticketmaster.fi
Tapahtuman kotisivut:

Tapahtumapaikka


Nosturi
Telakkakatu 8
Helsinki
Hotellit läheisyydessä Punavuori