MAINOS
Amos Rexin ensi syksyn ohjelmisto videotaiteilija Bill Violan laajasta näyttelystä. Kyseessä on Violan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Olemisen eri ulottuvuuksia teoksissaan...
Suurten yleisten uimarantojen vedenlaatu luokitellaan neljään luokkaan ja sen tasossa voi olla isoja eroja ympäri kaupunkia sekä pienelläkin alueella....
Uimavesinäytteet otettiin tällä viikolla Vantaanjoen uimarannalta sekä läntisiltä ja Itä-Helsingin suurilta uimarannoilta. Veden laatu oli kaikilla tutkituilla rannoilla hyvä....
Maauimalat avataan 1.6., huomioiden soveltavin osin viranomaisten edellyttämiä rajoituksia. Linjausten mukaisesti maauimaloiden turvallisuus nykyisessä koronavirustilanteessa varmistetaan rajaamalla asiakasmäärää sekä...
Linnanmäeltä kuuluu iloisia uutisia, sillä huvipuisto avaa porttinsa huvittelijoille perjantaina 12.6.2020. Linnanmäellä ollaan riemuissaan siitä, että kaikki huvittelijat pääsevät...
Koko perheen rakastetun viihdeohjelma Putouksen voi kokea livenä studioyleisön joukossa Angel Films Arabia -elokuvastudiossa. Finaali on loppuunvarattu, mutta päivän kenraaliharjoituksiin on vielä...